Historia
jugend_bannerR2C1 jugend_bannerR2C9
lippu_en
lippu_se
lippu_fi
lippu_de
jugend_bannerR7C2
jugend_bannerR8C1
jugend_bannerR9C2_2

laatikko_LeveaR2C1

HISTORIAN HAVINAA


Park Hotel sijaitsee Puolalanmäen kupeessa, kauniin puiston laidassa. Viehättävän Jugendtalon rakennutti yksityishuvilakseen englantilaissyntyinen, Crichtonin telakan johtaja John Edward Eager. Alkuperäiset, arkkitehti Alex Nyströmin rakennuspiirrustukset vuodelta 1902, ovat nähtävillä hotellin aulassa. Siihen aikaan Puolalanpuistossa oli pääasiassa matalia puurakennuksia ja tämä ensimmäinen kivirakennus erottui selvästi ympäristöstään ja näkyi jopa Rautatieasemalle asti. Kaksi vuotta myöhemmin valmistui samalle mäelle Turun Taidemuseon rakennus.
Eagerin perheen harrastusten vuoksi rakennettiin myös ulkorakennus, jossa oli kahden ratsuhevosen talli, yläkerrassa oli kanala ja vieläpä kanikoppi. Päärakennuksessa oli silloin taloustiloiksi varatun pohjakerroksen lisäksi vain kaksi asuinkerrosta, joissa yhteensä 8 huonetta ja tilava ullakkokerros.

John Eagerin jälkeen kaunis Jugendtalo siirtyi saksalaissyntyisen rohdoskauppias Ernst Kurt Sperrhaken perheen omistukseen. Sperrhaken aikana talossa asui myös useita vuokralaisia. Heistä kuuluisin lienee ollut arkkitehti Alvar Aalto, jonka suunnittelema Maalaistentalo valmistui läheiselle Humalistonkadulle vuonna 1928.

Turun Marttayhdistys osti talon vuonna 1956, ja siinä aloitti toimintansa talouskoulu. Marttayhdistys siirtyi uusiin tiloihin vuonna 1982, ja talo vaihtoi jälleen omistajaa. Tällä kertaa sen osti Hesburger-grilliketjun perustaja ja omistaja Heikki Salmela. Onneksi Salmelalla oli silmää kauneudelle ja myös taloudelliset mahdollisuudet muuttaa talo nykyiseen muotoonsa Park Hotelliksi.
 
Tehtävä oli haastava ja mielenkiintoinen, kun jokaiselle 20 huoneelle suunniteltiin oma yksilöllinen ilme. Työhön kului kaksi vuotta aikaa ja paljon rahaa, mutta lopputulos onkin sitten viihtyisä ja miellyttävä ja vastaa nykypäivän hotelliasiakkaan vaativia odotuksia. Park Hotellissa ei ole lainkaan tavanomaisia standardikalusteita, vaan jokainen huone on yksilöllisesti sisustettu. Huoneissa on parkettia, käsin solmittuja mattoja, samettisia tilkkutäkkejä ja kauniita erisävyisiä tapetteja ja hauskoja koriste-esineitä.

Suurin yksittäinen menoerä oli hissin rakentaminen tähän kolmikerroksiseen taloon. Ei ole liioiteltua sanoa, että John Edward Eagerin talo koki täydellisen muodonmuutoksen toukasta perhoseksi - vain ulkokuori ja pihamiljöö säilyivät ennallaan. Tosin osan takapihan vehreydestä ovat valloittaneet autopaikat, joita Park Hotellissa löytyy saman verran kuin huoneita.
Tallirakennuksessa toimii nykyisin sauna, jonka makoisiin löylyihin ovat kaikki ihastuneet. Yläkerran entisessä kanalassa rentoudutaan saunan jälkeen. Siellä onnistuvat myös pienimuotoiset kokoukset.

Park Hotel on lyhyen hotellihistoriansa aikana ollut jo monessa mukana. Vuonna 1986 kuvattiin hotellin tiloissa Lauri Törhösen ohjaamaa elokuvaa Jään kääntöpiiri. Hotellissa tehdyt kuvaukset täydensivät Lontoossa tehtyjä ulkokuvauksia ja Park Hotel esiintyi otoksissa englantilaishotellina. Park Hotel on myös ollut monien muoti- ja mainoskuvausten kulissina juuri kauniiden yksityiskohtiensa takia.

Talon nykyiset omistajat Eva ja Zbigniew Dziedzic yhdessä poikansa Saul Paavolan kanssa alkoivat pyörittää Park Hotellin liiketoimintaa vuonna 1988. Hotelli oli jo saanut oman imagonsa ja samalla tyylillä jatketaan edelleen toimintaa. Kaikissa välttämättömissä ”kosmeettisissa” muutoksissa yritetään korostaa hotellin persoonallisuutta ja lisätä pienen perhehotellin kodikasta ilmapiiriä . Asiakkaiden palautteen perusteella olemme oikealla linjalla ja monet luonnehtivat Park Hotellia ”kodiksi poissa kotoa”. Rauhallinen sijainti aivan keskustassa ja kuitenkin liikenteen melun kantamattomissa antavat hotellille lisäarvona esimerkiksi kesällä mahdollisuuden nukkua ikkuna avoinna ja kuulla lintujen laulua! Luonto on meitä lähellä, harvan kaupunkihotellin pihapiirissä asustaa siiliperhe!


KUMMITUKSIA VAI AIVAN JOTAIN MUUTA?

Mitä kaikkea talon seinät ja ikkunat ovatkaan nähneet vuosikymmenien aikana, ja kuinka monet askeleet ovat kantautuneet pihakivetyksen poikki. Koko talossa ja sen ympärillä leijuu hyvä ilmapiiri. Talo on ollut varmaan onnellisten ihmisten koti. Kuten kaikissa vanhoissa taloissa, on Park Hotellissakin havaittu "talon henki". Monet ovat ehkä kuulleet sen askelia tai koputuksia. Vanhan talon eläminen ja hengittäminen kuitenkin selittänevät äänet. Toivottavasti positiivisen ilmapiirin aistivat myös kiireiset asiakkaamme.

 
JAAKON HISTORIA

Jaakko-neiti, hotellimme maskotti, on Afrikan harmaapapukaija. Jaakko on saapunut Suomeen 45 vuotta sitten, eli ikääkin on ainakin saman verran. Jaakko on kuulunut talon asukkaisiin hotellitoiminnan alusta asti. Hän tutkailee talon tapahtumia omasta häkistään vastaanotossa ja kommentoi välillä asiantuntevasti huomioitaan. Jaakolle on vuosien varrella kertynyt erittäin laaja ja jopa kansainvälinen tuttavapiiri.

laatikko_LeveaR3C2

[Etusivu] [Historia] [Huoneemme] [Palvelumme] [Hinnasto]